15 kesää. Tai ainakin kesäyötä.

On jotenkin hassu tunne ajatella, että viidentoista yön ja muutaman tunnin päästä seison Pallaksella lähdössä matkalle tuntemattomaan. 55km aikana on aikaa keskustella itsensä kanssa moneen kertaan ja tietyllä tavalla koko päivä tuntuu ajatuksissa jonkinlaiselta henkiseltä siirtymältä. En vielä tiedä, mihin olen siirtymässä, mutta se selvinnee kun on nukuttu 15 kesäyötä ja se jälkeen juostu muutaman tunturin yli.

Ostin paikan kisaan miettimättä yhtään ja hetken mielijohteesta 24.5., kun eräs kanssajuoksija myi paikkaansa ikävien sattumusten johdosta. 7 viikon varoitusajalla ensimmäiseen ultraan valmistautuminen on ehkä vähän hölmöläisten touhua, vaikka toki "muutama" vuosi tässä onkin kaikenlaista mahdollista kestävyysurheilua takana. Olen yrittänyt käyttää lyhyen ajan hyödykseni parhaalla mahdollisella tavalla ja tähän liittyen myös ulkoistanut sen parhaan mahdollisen tavan keksimisen henkilöille, jotka sen osaavat paremmin kuin itse osaisin. Kiitos siitä asianosaisille.

Olin fyysisesti valmis tai en, niin kerrankin tuntuu siltä, että henkisesti olen enemmän kuin valmis matkaan. Olen haaveillut kyseiseen kisaan tai johonkin vastaavaan osallistumisesta jo usemman vuoden ajan, mutta syystä että olen ollut edelliset viisi kesää jaloistani enemmän tai vähemmän rikki, on haave jäänyt aiemmin toteuttamatta.

En tiedä, fantasoinko tulevaa koitosta mielessäni liikaa, mutta jostain syystä uskon olevani valmis melkein mihin vain, mitä vastassa voi olla ja mitä oman pään sisällä voi tapahtua, kun juostaan oletusarvoisesti ainakin työpäivällisen verran tunteja erämaassa. Toki tiedostan, että matkan aikana voi sattua yhtäkkiä jotain pikkunyrjähdystä vakavampaa, joka lopettaa juoksun siihen paikaan. Ajatuksen tasolla ei matkaan kuitenkaan voi lähteä loukkaantumaan, muttei toisaalta hullunlailla sitä myöskään välttelemään.

Viimeisten viikkojen aikana olo on muuttunut päivä päivältä ja viikko viikolta energisemmäksi ja paremmaksi. Siinä missä helmikuussa peilistä katsoi vastaan harmaa mölli väsynein silmin, niin nyt sieltä kurkkii vastaan iloiset silmät ja muutenkin huomattavasti terveemmän näköinen kokonaisuus. Nyt herään taas aamuisin omana aamuihmisitsenäni, jaksan puuhastella kaikenlaista ylimääräistä enkä nukahda enää joka päivä käpertyneenä sohvan nurkkaan mitä kummallisimpiin kellonaikoihin.

Kevään aikana olen myös oikeastaan huomaamattani muuttanut syömistäni ja lautaselta ovat varsinkin kotioloissa hävinneet pikkuhiljaa käytännössä kokonaan eläinperäiset ruoka-aineet, joista toki maitotuotteita tai punaista lihaa en ole juuri muutenkaan käyttänyt viimeiseen pariin vuoteen. Mietin muutama päivä sitten, milloin olisin viimeksi valittanut vatsakipua ja totesin, etten muista, kun vielä tammi-helmikuussa se oli jos ei nyt päivittäistä, niin tiheämmin kuin viikoittain toistuvaa. On muuten aika kivaa, kun joka toinen päivä ei viimeistään iltapäivällä näytä siltä kuin olisi nielaissut neloskoon jalkapallon :)

Ja vielä muutama kuva viime ajoilta korvaamaan tuhannet sanomattomat sanat:

 Tämän lähemmäs lappifiilistä ei Kokkolassa pääse.

Tämän lähemmäs lappifiilistä ei Kokkolassa pääse.

 Epätavallisena kokkolaiskesäpäivänä.

Epätavallisena kokkolaiskesäpäivänä.

 Tavallisena kokkolalaiskesäpäivänä.

Tavallisena kokkolalaiskesäpäivänä.

 Jos jaksaisin pestä paistinpannua kokoajan, söisin banana pancakeseja jokaisella aterialla joka päivä!

Jos jaksaisin pestä paistinpannua kokoajan, söisin banana pancakeseja jokaisella aterialla joka päivä!

 Joku joskus kommentoi, että syön aika paljon ollakseni nainen..

Joku joskus kommentoi, että syön aika paljon ollakseni nainen..

 Paras kaveri. Paras lenkkikaveri. Paras ihan vaan yleisesti.

Paras kaveri. Paras lenkkikaveri. Paras ihan vaan yleisesti.

Eugmo vandringsled

Kävin viime lauantaina juoksemassa Larsmossa Eugmon vaellusreitillä. Reitti löytyi helposti, kiitos Annikan vinkkien, mutta lyhyesti sanottuna, etsi Larmosta Näsvägen ja sen varresta koulu, niin olet lähtöpaikalla. Reitti itsessään on erittäin hyvin merkitty sinisillä merkeillä ja isoilla kylteillä joka risteyksessä.

Peruskierros on aika tarkalleen 13km pitkä. Juoksin itse pienen sakkolenkin kautta ja sain matkaa kerättyä 14,5km ja aikaa siihen kului lähes tasan 1h30min. Maasto on pääosin helppokulkuista ja hyvin juostavaa varsinkin nyt, kun ei ole pitkään aikaan satanut kunnolla ja märkää ei ollut käytännössä missään. Voin tosin kuvitella, millaista mutaliejua muutamassa kohdassa on normaalilla rannikon säällä tarjolla. Lisäksi reitillä näkyy ihmisen käden jälki ja joitakin kohtia on rakenneltu entistäkin helpokulkuisemmiksi, mutta mistään esteettömästä reitistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan pääsee nauttimaan hienosta ja monipuolisesta luonnosta maisemineen.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lisään tähän enää pari linkkiä:

- Tästä pääset katsomaan Stravasta juoksulenkkini ja tarvittaessa lataamaan itsellesi reitin gps-tiedoston.

- Tästä lisäinfoa vaellusreitistä Larsmon kunnan sivuilta

IMG_8940.JPG
IMG_8947.jpg
IMG_8965.jpg
IMG_8977.jpg
IMG_8981.jpg
IMG_8996.jpg
IMG_8999.jpg
IMG_9002.jpg
IMG_9008.JPG
IMG_9028.jpg
IMG_9033.jpg
IMG_9041.jpg

”Nyt en hetkeen ota itselleni mitään tavoitteita..”

... ja kuinkas sitten kävikään.

Eli yhtäkkiä olen sijoittanut nimeni osallistujalistaan, johon olen jo monta vuotta haaveillut sen ilmestyvän. Osallistujalista kuuluu tapahtumalle ja matkalle, josta selviytyjät voivat virallisesti kutsua itseään ultrajuoksijoiksi eikä ihan miksi tahansa ultrajuoksijoiksi vaan tunturiultraajiksi. 

 Hikinen fiilis kevään tokan virallisen pitkän polkulenkin jälkeen  

Hikinen fiilis kevään tokan virallisen pitkän polkulenkin jälkeen  

Tuntien vamma- ja sairasteluhistoriani, urheilutaustani ja kevättalvisen tilanteeni, en ehkä ole ihan se ensimmäinen ihminen, josta ollaan tekemässä kuuden viikon päästä ultrajuoksijaa, mutta ainakaan tässä ei ole ylimääräistä aikaa stressata, hioa treenaamista, rikkoa jalkoja juoksemalla liikaa tai tehdä mitään muitakaan taikatemppuja, vaan luomani strategia on tehdä kuten tänä keväänä tähänkin asti ja mennä sään, iltarastikalenterin ja fiiliksen mukaan päivä kerrallaan eteenpäin.

 

Mietin pitkään, tunnustanko julkisesti, että kalenterissa lukee nyt la 14.7. kohdalla tikkukirjaimilla NUTS YLLÄS PALLAS, mutta nyt se on tehty. Varpaatkin ristissä toivon, ettei paha karma iske tällä kertaa ja pääsisin toteuttamaan tämän ison unelman ehjänä, terveenä ja hyvällä mielellä. Jos ja kun kaikki menee hyvin, seison la 14.7. klo 12.00 Pallaksella ja lähden matkaan kohti Enontekiön Hettaa satojen muiden juoksijoiden kanssa. Maali Hetassa sulkeutuu keskiyöllä, joten sitä ennen pitäisi olla selvinnyt 55km (todellisuudessa kuulemma lähemmäs 58km) matkasta yli tunturien ja Lapin erämaan.

 Toren kanssa katselemassa savolaismaisemaa Puijon laelta.

Toren kanssa katselemassa savolaismaisemaa Puijon laelta.

Nopealla laskutoimituksella 12h taivallus tarkottaisi n.13min/km vauhdilla etenemistä ja moinen kuulostaa omaan korvaan hyyyyyyyvin hitaalta, kun puhutaan kuitenkin juoksutapahtumasta. Sen verran ovat vuodet tuoneet kokemusta paitsi luonnossa liikkumisesta ja teknisistä maastoista, myös ihmiskropan - erityisesti oman - rajallisuudesta, että osaan jo ottaa huomioon, että varsinkin ensikertalaiselle, 55km matkalla voi tulla eteen aivan mitä tahansa.

Voi olla, että nautittu neste ei imeydy yhtään ja kaikki mitä syön, tulee oksennettua ulos hetken päästä ja kroppa tyhjenee energioista tyystin. Voi olla, että polvi kipeytyy jo parin ekan alamäen jälkeen. Voi olla, että kompastun ja telon itseni pientä nilkanmuljahdusta pahemmin. Voi olla, että kohtaan reitillä kanssajuoksijan, joka tarvitsee apuani pitkäänkin. Voi olla, että tapahtuu jotain sellaista, mihin en osaa edes mielikuvissani varautua. 

 Ase siihen, että jalat pysyvät nyt ehjinä: seisomatyön lopettaminen ja säännöllinen lenkkeily muutenkin kuin juosten. 

Ase siihen, että jalat pysyvät nyt ehjinä: seisomatyön lopettaminen ja säännöllinen lenkkeily muutenkin kuin juosten. 

En usko, että kauhuskenaariot välttäessäni käytän matkaan lähellekään tarjolla olevaa 12h aikaa, mutta en myöskään aio lähteä tavoittelemaan minkäänlaista aikaan, sijoitukseen tai porukoissa pysymiseen liittyvää tavoitetta. Toivon itselleni edes muutamaa suunnilleen samanvauhtista kaveria matkalle, mahdollisimman vähän itikoita, auringonpaistetta (saa hienompia kuvia!) ja juoksupäivänä yhteistyökykyistä kroppaa, joka ottaa vastaan juomat ja syötävät ja pitää jalat toimintakykyisinä maaliviivalle asti. Ennenkaikkea toivon kuitenkin tuolle heinäkuun lauantaille itselleni sellaista päätä, joka ei halua luopua unelmasta ja kannattelee läpi väistämättä eteen tulevien mustien hetkien.