About

2018-06-29 21.22.08.jpg
 

Hei sinä!

Pienestä asti olen viihtynyt keskimääräistä kaupunkilaistyttöä paremmin yksin ja keskimääräistä kaupunkilaistyttöä paremmin ulkona ja metsässä. Lapsena metsä oli leikkipaikka, jossa mielikuvitukselle ei tarvinnut antaa rajoja. Teininä metsä oli paikka, missä saattoi unohtaa teinin murheet. Aikuisena metsästä on tullut paikka, jonne pyrin päivittäin, mutta erityisesti silloin, kun elämässäni tapahtuu jotain merkittävää. Luonnon keskellä omien ajatusten jäsentäminen on huomattavasti helpompaa kuin muualla. Erityisesti metsässä juostessa ongelmat ratkeavat ja useimmiten en enää kotiin palatessani edes muista, mistä mahdollisesti olin ärsyyntynyt vielä pukiessani kenkiä jalkaani. 

Muutama vuosikymmen sitten äiti raahasi ruskeasilmäisen pikkutytön balettitunneille, isä hiihtokisoihin. Toinen harrastus eli baletti loppui vuoden jälkeen , toinen jäi ja kasvoi kasvamistaan kilpaurheiluvuosien kautta elämäntavaksi. Olen ehtinyt edustaa Suomea sinivalkoisissa maajoukkueasuissa, pokannut palkintopallilla useita kymmeniä SM-mitaleita ja hankkia itselleni jopa vatsahaavan totisinta kilpaurheilua harrastaessani. Pikkuhiihtäjästä muovautui matkan varrella yleisurheilja, hiihtäjä, pyöräilijä, triathlonisti... kaikkea kohtuullisella menestyksellä, mutta ei mitään niin tosissaan eikä hyvin ikinä, että olisin voinut edes haaveilla ammattilaisuudesta. 

Totisempi satsaus urheiluun loppui jo joitakin vuosia sitten, mutta kaikenlaisia haasteita on pitänyt keksiä sen jälkeenkin. Viimeisimpänä toteutin monivuotisen haaveni ultrajuoksusta ja 7 viikon valmistautumisella juoksin Pallakselta Hettaan tunturien yli 57km matkan. Samalla alkoi tuntua siltä, että olen ehkä löytänyt jotain, mistä todella pidän.