IMG_3430.JPG

Heippa!
Tervetuloa blogiini. Jätäthän jäljen käynnistäsi vaikka kommentin muodossa :)

Polku Pallakselle

Polku Pallakselle

Tänään piti taistella laiskottelun voimaa vastaan aika tiukasti. Tein sen pahan virheen, että töistä tullessa söin välipalaa ja kömmin koira kainalossa sängylle lukemaan. Eli suomeksi kömmin koira kainalossa ja kirja kädessä sängylle ja nukahdin samantien "pikku" päikkäreille pariksi tunniksi täyteen koomaan. Näillä kokemusvuosilla ja unenlahjoilla pitäisi muistaa, että näin käy joka kerta, kun edes lähestyn sohvaa, sängystä puhumattakaan, oli sitten yö tai päivä. 

Lopulta vähän ennen kuutta heräillessä manasin itseäni paitsi siitä, etten käynyt juoksemassa heti aamulla ja myös hieman päiväunista. Olin jo melkein päättämässä, että tänään pidänkin lepopäivän ja käyn vain kävelyllä Toren kanssa. Yksi vilkaisu Suunnon kellotauluun kuitenkin muistutti, että armonaikaa ennen Pallaksen lähtöviivalla seisoskelua on kuukausi ja kaksi päivää ja kummasti juoksuvaatteet alkoivat löytyä kaapista ja kengätkin jalkoihin asti. Lenkin alkumetreillä kiitin lähinnä parasta juoksukaveriani siitä, että se viipotti edellä häntä viuhuen innokkaasti, joka toi myös omiin askeleisiin ainakin hippusen lisää lennokkuutta. 

10 minuutin juoksun kohdalla totesin, että tänään kulkee sittenkin ja loppulenkin taputtelin itseäni olkapäähän tyytyväisenä siitä, että en jäänyt jatkamaan päikkäreitä tai tyytynyt pelkkään kävelylenkkiin. Hölkkäiltiin vajaa tunti ja kuten viime viikkoina muutenkin, ilmiö alkaa tällä hetkellä olla se, että koira on mammaa väsyneempi, kun saavutaan juoksemasta kotiin eikä Torellakaan kunto ole huonontunut, päinvastoin. Oma kunto on nyt sellainen, että 1-1,5h juoksulenkit tuntuu peruskauralta ja seuraavana päivänä moisten tekemistä ei edes huomaa, kun vielä keväämmällä piti pitää vähintään yksi juoksematon päivä aina tunnin lenkinkin perään, kun ei vain jalat eikä muu ihminen palautunut riittävästi muuten. Tunnin lenkeillä ei paljoa 55km taipaleella juhlita, mutta onpahan olemassa takataskussa edes päivä päivältä kasvava oma usko siihen, että selviän maaliin.

Kun kerran jo pyörsin lupaukseni olla ottamatta tavoitteita ja olla ilmoittautumatta tapahtumiin hetkeen, olen antanut itselleni luvan myös antaa haaveiden ja unelmien lähteä laukalle. Jos selviän tulevana viikonloppuna sekä Venlojen viestin avausosuudelta että Jukolan kutososuudelta metsästä pois ja jos selvitän heinäkuussa Pallas-Hetta -välin kunnialla maaliin ja jos en hajota retkellä jalkojani pitkäksi aikaa juoksukyvyttömissä, saattaa loppukesällä/alkusyksyllä olla edessä lisää samanlaista itsensä haastamista. Ja jos sekin sujuu hyvin, voin ehkä paljastaa, mistä haaveilen. Mutta ensin ehkä nautin nyt vain tästä hetkestä, kun ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen on kivuttomat jalat, joilla voi juosta. Ja juoksusta, joka tuntuu helpolta ja mukavalta päivästä toiseen - ainakin silloin kun pääsee metsään kartan kanssa ja ilman. 

Tässä vielä alkuvuoden treenitunnit, jotka eivät kyllä päätä huimaa. Toki helmikuu erityisesti oli vaikeaa aikaa ja taisin maata sohvalla vuoden kiintiön täyteen jatkuvassa pitkuflunssassa ja etenkin henkisesti kaikelle ja kaikesta tyhjänä. Auringon mukana loppui flunssat, parani mieli ja keveni jalka melkein yhtä kevyeksi kuin lenkkikaverin tassut. Jännä nähdä, milloin tämä nyt kolme kuukautta jatkunut positiivinen jakso pysähtyy - toivottavasti vasta vaikkapa 15.7. :)

Treenimäärät viikottain:

Viikko 1, yhteensä 8h10min:  Juoksua 0h, hiihtoa 5h30min, sählyä 2h ja kuntosalilla 40min

Viikko 2, yhteensä 9h10min: Juoksua 40min, hiihtoa 4h50min, luistelua/jääkiekkoa 1h30min ja kuntosalilla 2h10min

Viikko 3, yhteensä 5h40min: Juoksua 40min, hiihtoa 3h, uintia 20min ja kuntosalilla 1h40min

Viikko 4, yhteensä 8h30min: Juoksua 1h, hiihtoa 4h10min, sählyä 50min ja kuntosalilla 2h30min

Viikko 5, yhteensä 7h: Juoksua 1h50min, hiihtoa 2h30min, sählyä 1h ja kuntosalilla 1h40min

Viikko 6, yhteensä 6h40min: Juoksua 1h10min, hiihtoa 3h40min, luistelua 40min ja kuntosalilla 1h10min

Viikko 7, yhteensä 1h: Hiihtoa 1h ja paaaljon sairastelua

Viikko 8, yhteensä 0h: Kipeänä vaan kokoajan

Viikko 9, yhteensä 2h: Hiihtoa 1h10min ja kuntosalilla 50min ja sairastelusta toipumista

Viikko 10, yhteensä 8h50min: Juoksua 2h, hiihtoa 4h30min, spinning 30min ja laskettelua 1h50min

Viikko 11, yhteensä 5h10min: Juoksua 2h20min, Hiihtoa 1h50min ja sählyä 1h

Viikko 12, yhteensä 7h10min: Juoksua 1h20min, Hiihtoa 3h40min ja kuntosalilla 2h10min

Viikko 13, yhteensä 11h: Juoksua 4h30min ja hiihtoa 6h30min

Viikko 14, yhteensä 6h: Juoksua 2h40min ja kuntosalilla 3h20min

Viikko 15, yhteensä 4h30min: Juoksua 4h30min

Viikko 16, yhteensä 5h30min: Juoksua 5h ja uintia 30min

Viikko 17, yhteensä 4h: Juoksua 4h

Viikko 18, yhteensä 7h10min: Juoksua 3h10min ja pyöräilyä 4h

Viikko 19, yhteensä 12h: Juoksua 2h30min ja pyöräilyä 9h30min

Viikko 20, yhteensä 6h: Juoksua 4h30min ja pyöräilyä 1h30min

Viikko 21, yhteensä 10h30min: Juoksua 6h30min ja pyöräilyä 4h

Viikko 22, yhteensä 9h30min: Juoksua 7h10min ja pyöräilyä 2h20min

Viikko 23, yhteensä 10h30min: Juoksua 4h30min ja pyöräilyä 6h

Yhteensä vko 1-23: n.156h, josta juoksua n. 60h

Eugmo vandringsled

Eugmo vandringsled