IMG_3430.JPG

Heippa!
Tervetuloa blogiini. Jätäthän jäljen käynnistäsi vaikka kommentin muodossa :)

15 kesää. Tai ainakin kesäyötä.

15 kesää. Tai ainakin kesäyötä.

On jotenkin hassu tunne ajatella, että viidentoista yön ja muutaman tunnin päästä seison Pallaksella lähdössä matkalle tuntemattomaan. 55km aikana on aikaa keskustella itsensä kanssa moneen kertaan ja tietyllä tavalla koko päivä tuntuu ajatuksissa jonkinlaiselta henkiseltä siirtymältä. En vielä tiedä, mihin olen siirtymässä, mutta se selvinnee kun on nukuttu 15 kesäyötä ja se jälkeen juostu muutaman tunturin yli.

Ostin paikan kisaan miettimättä yhtään ja hetken mielijohteesta 24.5., kun eräs kanssajuoksija myi paikkaansa ikävien sattumusten johdosta. 7 viikon varoitusajalla ensimmäiseen ultraan valmistautuminen on ehkä vähän hölmöläisten touhua, vaikka toki "muutama" vuosi tässä onkin kaikenlaista mahdollista kestävyysurheilua takana. Olen yrittänyt käyttää lyhyen ajan hyödykseni parhaalla mahdollisella tavalla ja tähän liittyen myös ulkoistanut sen parhaan mahdollisen tavan keksimisen henkilöille, jotka sen osaavat paremmin kuin itse osaisin. Kiitos siitä asianosaisille.

Olin fyysisesti valmis tai en, niin kerrankin tuntuu siltä, että henkisesti olen enemmän kuin valmis matkaan. Olen haaveillut kyseiseen kisaan tai johonkin vastaavaan osallistumisesta jo usemman vuoden ajan, mutta syystä että olen ollut edelliset viisi kesää jaloistani enemmän tai vähemmän rikki, on haave jäänyt aiemmin toteuttamatta.

En tiedä, fantasoinko tulevaa koitosta mielessäni liikaa, mutta jostain syystä uskon olevani valmis melkein mihin vain, mitä vastassa voi olla ja mitä oman pään sisällä voi tapahtua, kun juostaan oletusarvoisesti ainakin työpäivällisen verran tunteja erämaassa. Toki tiedostan, että matkan aikana voi sattua yhtäkkiä jotain pikkunyrjähdystä vakavampaa, joka lopettaa juoksun siihen paikaan. Ajatuksen tasolla ei matkaan kuitenkaan voi lähteä loukkaantumaan, muttei toisaalta hullunlailla sitä myöskään välttelemään.

Viimeisten viikkojen aikana olo on muuttunut päivä päivältä ja viikko viikolta energisemmäksi ja paremmaksi. Siinä missä helmikuussa peilistä katsoi vastaan harmaa mölli väsynein silmin, niin nyt sieltä kurkkii vastaan iloiset silmät ja muutenkin huomattavasti terveemmän näköinen kokonaisuus. Nyt herään taas aamuisin omana aamuihmisitsenäni, jaksan puuhastella kaikenlaista ylimääräistä enkä nukahda enää joka päivä käpertyneenä sohvan nurkkaan mitä kummallisimpiin kellonaikoihin.

Kevään aikana olen myös oikeastaan huomaamattani muuttanut syömistäni ja lautaselta ovat varsinkin kotioloissa hävinneet pikkuhiljaa käytännössä kokonaan eläinperäiset ruoka-aineet, joista toki maitotuotteita tai punaista lihaa en ole juuri muutenkaan käyttänyt viimeiseen pariin vuoteen. Mietin muutama päivä sitten, milloin olisin viimeksi valittanut vatsakipua ja totesin, etten muista, kun vielä tammi-helmikuussa se oli jos ei nyt päivittäistä, niin tiheämmin kuin viikoittain toistuvaa. On muuten aika kivaa, kun joka toinen päivä ei viimeistään iltapäivällä näytä siltä kuin olisi nielaissut neloskoon jalkapallon :)

Ja vielä muutama kuva viime ajoilta korvaamaan tuhannet sanomattomat sanat:

 Tämän lähemmäs lappifiilistä ei Kokkolassa pääse.

Tämän lähemmäs lappifiilistä ei Kokkolassa pääse.

 Epätavallisena kokkolaiskesäpäivänä.

Epätavallisena kokkolaiskesäpäivänä.

 Tavallisena kokkolalaiskesäpäivänä.

Tavallisena kokkolalaiskesäpäivänä.

 Jos jaksaisin pestä paistinpannua kokoajan, söisin banana pancakeseja jokaisella aterialla joka päivä!

Jos jaksaisin pestä paistinpannua kokoajan, söisin banana pancakeseja jokaisella aterialla joka päivä!

 Joku joskus kommentoi, että syön aika paljon ollakseni nainen..

Joku joskus kommentoi, että syön aika paljon ollakseni nainen..

 Paras kaveri. Paras lenkkikaveri. Paras ihan vaan yleisesti.

Paras kaveri. Paras lenkkikaveri. Paras ihan vaan yleisesti.

Bucket list pykälää lyhyemmäksi: Nuts Ylläs Pallas 55K

Eugmo vandringsled

Eugmo vandringsled